Miika Salo työskentelee konekuskina HH-kiinteistöpalveluissa Tampereella. Yläasteella suoritettu tet-harjoittelu johdatti uralle kiinteistöjen parissa. Työ on vaihtelevaa ja lisäksi saa tehdä hommia hyvien tiimikavereiden kanssa.
Miika Salo on päätynyt nykyiseen työpaikkaansa muutaman onnekkaan sattuman kautta. Tet-harjoittelupaikka piti löytää, ja HH-kiinteistöpalvelut sijaitsi lähellä Salon kotia Tampereen Hervannassa. Hyville työntekijöille oli tarvetta, ja Salo iski sopivaan saumaan: harjoittelu firmassa järjestyi helposti. Tet-jakson jälkeen Salo jatkoi yrityksessä kesätyöntekijänä.
Nyt Salo viettää viidettä vuottaan HH-kiinteistöpalveluissa. Pesti on vaihtunut kesätyöntekijästä konekuskiksi. Hän kehuu työtään monipuoliseksi. ”Mielenkiinto pysyy yllä, sillä neljä vuodenaikaa tekee työtehtävistä tosi vaihtelevia. Raikas ulkoilma ja auringonpaiste ovat työn etuja, ja aikataulut voi suunnitella itsenäisesti”, Salo kertoo.
Kevät on kiinteistönhoitajan kiireisin vuodenaika
Parhaillaan kevät ja nopeasti sulavat lumet tuovat omat haasteensa kiinteistönhoitajan työhön. Salo kuvaakin kevättä vuoden kiireisimmäksi ajaksi. ”Tyypillinen työpäiväni keväällä sisältää lumen aurausta ja pihojen hiekoittamista. Maakaivot tuppaavat kesäisin tukkeutumaan, jolloin niitä joutuu availemaan. Lumen sulettua hiekoitus poistetaan asfaltilta ja kasvavalta nurmikolta. Hommaa riittää, ja tylsää ei tule”.
Kesään kuuluu viheralueiden kunnossapitoa: nurmikonleikkausta ja puutarhurin avustamista. Joka vuosi joukkoon liittyy myös kesätyöntekijöitä. ”Heistä on paljon apua. Kesätyöntekijät pääsevät tekemään ihan samoja hommia kuin mekin. Jokaisella meistä on yksi kesätyöntekijä aina mukana, ja autamme heitä oppimaan tähän työhön.”
Salo kannustaa nuoria hakemaan kesätöihin alalle: ulkoilma tekee hyvää, ja työ on palkitsevaa, sillä tuloksen näkee välittömästi. ”Leikattua pihanurmikkoa voi ihailla sen hetken, kun se näyttää hienolta. Sitten se kasvaa takaisin samoihin mittoihin”, Salo nauraa.
Hyvät tiimikaverit saavat viihtymään
Työnsä hyviin puoliin Salo laskee myös tiimikaverinsa. ”Nähdään muiden konekuskien kanssa aina aamusta ja suunnataan siitä jokainen omiin kohteisiimme katsomaan, että pihat on kunnossa. Välillä istutaan kahvilla juttelemassa.”
HH-kiinteistöpalveluiden ylläpitämät kiinteistöt Hervannassa ja Vuoreksessa takaavat kuitenkin sen, etteivät työt lopu kesken. Salo aikookin jatkaa työtä kiinteistöpalvelualalla.