Rakennukset eivät ole pelkkiä kattoja ja seiniä, vaan monimutkaisia teknisiä kokonaisuuksia, joiden käytöllä ja säädöillä on suuri merkitys energiankulutukseen ja ympäristöön. Kaikesta Suomen energiasta kiinteistöt kuluttavat nimittäin noin 40 %. Se on huikea määrä. Samalla se tarkoittaa sitä, että kun kiinteistöhuolto hoidetaan laadukkaasti, energian käyttöä voidaan vähentää huomattavasti.
Alan suuri vastuu tarkoittaa suurta murrosta myös kiinteistönhoitajan työssä. Kun tekniset järjestelmät lisääntyvät ja energiatehokkuus tarkoittaa huomattavia rahallisia sekä ympäristöllisiä hyötyjä, ammattitaitoisen kiinteistönhoitajan merkitys kasvaa. Kiinteistönhoitajat eivät ole pelkkä harja ja kihveli, vaan paikan päällä toimivia teknisiä asiantuntijoita.
Kiinteistöt täynnä teknologiaa
ISS Palveluiden energia-asiantuntija Otto Juhala työskentelee näiden asioiden parissa päivittäin. Aalto-yliopistossa energiatekniikkaa opiskellut Juhala hoitaa pääsääntöisesti rakennusautomaatiopalveluihin liittyviä asiantuntijatehtäviä.
Kyseessä on etähallintaan perustuva palvelukokonaisuus, jonka avulla voidaan hoitaa kiinteistöjen energia- ja sisäilmajärjestelmät. Palvelu yhdistää kiinteistöissä olevan tekniikan, 24/7 toimivan energianhallintakeskuksen sekä omiin alueisiinsa erikoistuneet työntekijät paikan päällä. Energianhallintakeskus tekee etänä jatkuvaa valvontaa sekä mahdollisten ongelmien analysointia, kun taas tekniset asiantuntijat toimivat itse kohteissa.
“Kiinteistöt ovat aika teknisiä kokonaisuuksia. Tällaisten palveluiden kautta voidaan hoitaa asiakkaiden energia- ja sisäilmapalveluita siten, että ongelmat ratkaistaan pikaisesti ja tehokkaasti,” Juhala selittää.
Loppu energian tuhlaukselle
Käytännössä tällaiset järjestelmät auttavat kiinteistöjä käyttämään energiaa mahdollisimman tehokkaasti.
“Palvelun avulla löydetään niitä ongelmia, joissa energia menee harakoille. Esimerkiksi samaa kiinteistöä on voitu samaan aikaan sekä lämmittää että viilentää, mikä ei tietysti ole tarkoituksenmukaista ja tuhlaa energiaa,” Juhala valaisee.
Samalla järjestelmä tarkkailee kiinteistönhuollon kokonaiskuvaa. Jos hoito ei ole ajan tasalla, niin kukaan ei voi tietää mikä toimii ja mikä ei. Haitat voivat olla arjessa huomaamattomia, mutta ikkunavuodot ja pienetkin viat lämpöjärjestelmässä saattavat ajan mittaan kerryttää ison laskun.
Pienilläkin teoilla suuri vaikutus
Kiinteistöpalvelualan ammattilaisten rooli energiatehokkuudessa ja ympäristöystävällisyydessä on kasvanut teknisten järjestelmien rinnalla. Vaikka rakennusautomaatiopalveluihin kuuluu etähallintajärjestelmät ja jatkuva valvonta, viimekädessä myös kiinteistönhoitajien asiantuntemus on ensisijaista.
Sama asiantuntemus energiankulutuksesta ja ympäristövaikutuksista on olennaista myös muissakin kuin kiinteistön teknisissä tehtävissä. Esimerkiksi puhdistusaineiden valinnalla ja ajoreittien optimoinnilla voi olla todella suuri vaikutus kokonaisuuden kannalta.
“Meillä ISS:llä puhdistusaineiden automaattisella annostelulla saatiin aineiden kulutus vähenemään merkittävästi säästäen sekä ympäristöä että kuluja”, Juhala kertoo.
Tässä taitaakin piillä asian ydin. Rakennusautomaatiojärjestelmät ovat alan tulevaisuus, mutta samalla täytyy kiinnittää huomiota jokaiseen pienempäänkin tehtävään. Tekniset järjestelmät tuovat mukanaan optimoinnin ja valvonnan sekä suuria säästöjä energiankulutuksessa. Kuitenkin, vaikka kiinteistöhuollon tehtävät muuttuvat yhä teknisemmiksi, eivät muut arjen askareet häviä. Siksi niin puhdistusaineiden annostelulla ja ajoreittien optimoinnilla on yhä väliä. Ympäristöosaaminen on osa jokaisen kiinteistöpalvelualalla työskentelevän ammattitaitoa.