Blogi

Kiinteistöpalvelualalla tarjolla taas tuhansia kesätyöpaikkoja

Haku kiinteistöpalvelualan kesätyöpaikkoihin on käynnissä. Tarjolla on paitsi mielekkäitä, merkityksellisiä ja hyvin suunniteltuja kesätöitä myös erinomainen ponnahduslauta työmarkkinoille. Kiinteistöpalveluala on yksi suurimpia kesätöiden tarjoajia ja nuorten työllistäjiä. Kesätöitä löytyy ympäri Suomea erityisesti siivouksen, kiinteistöhuollon, aulapalvelutehtävien sekä ulkoalueiden hoidon parissa. – Tarjoamme nuorille hyvän ponnahduslaudan työmarkkinoille, ja usein ensimmäinen kesätyöpaikka löytyykin juuri kiinteistöpalvelualalta. Moni tulee alalle …

Kiinteistöpalvelualalla tarjolla taas tuhansia kesätyöpaikkoja Lue lisää »

Kiinteistöpalvelualalla on mistä valita

Nyt on kesätyöt loppuneet ja voin sanoa, että tämä kesä on ollut yksi mahtavimmista ja kokemusrikkaimmista kesistä tähän asti. Hain tänä kesänä moneen kymmeneen työpaikkaan, mutta yhdestäkään ei tarjoutunut minulle paikkaa. Asia oli harmillinen, mutta suuntasin keskittymiseni muihin asioihin. Pian kuitenkin kuulin opinto-ohjaajaltani kiinteistöpalvelualalla tarjoutuneesta kesätubettajan työstä. Olen pienestä lähtien esiintynyt kameran edessä ja kuvannut …

Kiinteistöpalvelualalla on mistä valita Lue lisää »

Golf-kärryn kyydissä Lentoasemalla

Moikka! Pääsin Helsinki-Vantaan lentoasemalle vierailemaan, mutta tällä kertaa en ollu matkustaja. Lassila & Tikanoja työskentelee lentoasemalla ja L&T:n palveluesimiehen Juhan seurassa pääsin kiertelemään paikoissa, joissa en oo ennen ollu. Oli tosi siistii nähä, mitä kaikkee muutaki lentokentält löytyy. L&T:lle kuuluu pääasiassa avustaminen ja apua tarvitsevia matkustajia ovat esimerkiksi vanhukset, pyörätuolissa olevat ja yksin matkustavat lapset. …

Golf-kärryn kyydissä Lentoasemalla Lue lisää »

Monipuolista siivousta hotellihuoneista SuperParkkiin

Mä niin rakastan sitä, että pääsen matkustaa ympäri Suomee. Vaikka jouduin herätä aamulla viideltä aivan väsyneenä kuuden tunnin unien jälkeen Turun reissun takia, niin kyllä oli kannattavaa. Saavuin Turun rautatieasemalle, josta otin sitten taksin Caribia -hotelliin, jotten varmuudeks eksyis, kun oon melko hyvä siinä. Ulkoopäin Caribia näytti jo hienolta, mut sisältä löytykin vasta aarteet. Mua …

Monipuolista siivousta hotellihuoneista SuperParkkiin Lue lisää »

Däbbäilyä Ortonissa

Vaikka däbbäämisen takia menettäis maineen niin SOLin aurinkoiset työntekijät on silti valmiita siihen. Tapasin Ortonissa SOLin esimiehen Vesan, kesätyöntekijän Ainon ja kouluttajan Tiinan, joiden kanssa juotiin kahvia, juteltiin, däbättiin ja kuvattiin mahtavaa materiaalia. Ennen kuin kerron, et mitä kaikkee me tehtiin tehtiin, niin haluun jakaa sulle vähä faktoja SOLista ja Vesan, Ainon ja Tiinan mielipiteitä. …

Däbbäilyä Ortonissa Lue lisää »

Päivä Coorilla

Moikka! Tänään julkasin videon mun päivästä Coorilla Oulussa ja ajattelin tehä samalla postauksen teille Coorista, jotta te tuntisitte sen vähän paremmin. Oon käyny nyt kaksi kertaa Coorin pisteellä sekä Oulussa, että Espoossa. Espoossa pääsin tutustumaan Coorin SmartDrone -palveluun ja siitä on tulossa videota myöhemmin. Oulun Coor oli eka paikka, jossa kävin vierailemassa ja mulla oli …

Päivä Coorilla Lue lisää »

Siivousta ylpeydellä Sivexillä

Heippa! Kävin Sivexin toimistolla viime viikolla ja mua vastaanottamassa oli aivan ihana Monika Pöldkivi. Tultiin tosi hyvin toimeen ja keskusteltiin ja kuvattiin vinkkivideo avaimenperän vaihdosta, jonka voi tosiaan käydä nyt tsiigaamas Siistiihommaa tube-kanavalta. Jos Sivex ei oo teille aikaisemmin tuttu, niin se koostuu noin 40:stä työntekijästä ja painottuu kotisiivoukseen. Kotisiivouksen lisäks Sivex tarjoaa muun muassa …

Siivousta ylpeydellä Sivexillä Lue lisää »

Mitä kiinteistöpalveluala sisältää?

Heippa! Monille kiinteistöpalveluala on varmaan epäselvä ja sen arvellaan tarkoittavan jotain muuta kuin mitä se oikeasti on. Puhuin Nuorisopaneelin ensimmäisessä osassa (YouTube-kanavalla) muutaman kaverin kanssa kipa-alasta ja kyselin vähän, et mitä niillä tulee mieleen. Vastaukset olivat muun muassa “kiinteistövälitys”, “talousasiat”, joten ajattelin, että on tärkeää kertoo, mitä kiinteistöpalveluala oikeasti sisältää. Kiinteistöpalvelualaan kuuluu kiinteistön hoito ja …

Mitä kiinteistöpalveluala sisältää? Lue lisää »